News UK

Suomen suurin ampumakeskus on yhä kesken, vaikka valtio on upottanut siihen miljoonia – nyt se menetti ampujat

  • Limingan Ruutikankaan ampumakeskuksen toiminta on pysähtynyt, koska ammunnasta vastannut yhdistys purki sopimuksen.
  • Valtio on tukenut Suomen suurimmaksi kaavaillun keskuksen rakentamista miljoonilla euroilla, mutta hanke on yhä kesken.
  • Keskus on menettänyt vuoden 2027 EM-kisat, ja entinen toimitusjohtaja vaatii yhtiöltä palkkasaatavia oikeudessa.

Suomen suurimman ampumakeskuksen rakentamiseen on myönnetty miljoonia valtion rahaa ja töitä on tehty jo vuosia, mutta alue on edelleen kesken.

Limingan ja Lumijoen rajalla sijaitsevan Ruutikankaan ampumakeskuksen lyhyessä historiassa on riittänyt mutkia.

Suunnitellut EM-kisat vuodelle 2027 peruttiin, ja entisen toimitusjohtajan palkkasaatavia setvitään oikeudessa.

Lisäksi tällä hetkellä koko ammuntatoiminta on seis, koska ammunnasta vastannut Oulun Seudun Ampumaurheilukeskus ry lopetti yhteistyön ampumakeskuksen kanssa. Kyse oli vuokrista, joiden suuruudesta ei päästy sopimukseen.

Nyt keskus hakee uutta kumppania ammuntojen järjestäjäksi ja valvojaksi.

Keskuksen rakentaminen edelleen kesken

Ampumakeskuksen rakentaminen käynnistyi vuonna 2019. Tuolloin Maaseudun Tulevaisuus kertoi, että vastaavan kokoluokan ampumaurheilukeskuksia ei Euroopassa juuri ole.

Keskus oli tarkoitus saada valmiiksi vuoteen 2025 mennessä, mutta sen sijaan rakennustyöt jatkuvat edelleen.

Valtio on tukenut rakentamista. Rahaa on myönnetty yli kaksi miljoonaa euroa: keskus sai niin sanottua joululahjarahaa joulukuussa 2023 ja miljoonapotin vuonna 2024.

Viimeisin Ruutikunnat Oy:n tilinpäätös vuodelta 2024 oli 211 000 euroa tappiollinen. Ruutikankaan ampumakeskuksen alue on 93 hehtaaria laaja ja vuosikustannukset ovat isot.

Yksi ongelma on tällä hetkellä se, että alueella ei ammuta laukaustakaan.

Ruutikankaalla ammunnasta vastannut Oulun Seudun Ampumaurheilukeskus ja radan omistava Ruutikunnat Oy eivät useista neuvotteluyrityksistä huolimatta saaneet aikaan uutta rata-alueen hallinta- ja käyttöoikeussopimusta.

Kun ampumaradalla ei ole käyttäjiä, ei tule myöskään vuokratuloja.

Ruutikunnat Oy:n toimitusjohtaja Jarkko Koskela kertoo, että kumppania haetaan nyt sadan kilometrin säteeltä.

– Aloitamme nyt keskustelut kaikkien Oulun ja lähialueen ampumaseurojen kanssa, jotta saamme uuden ammuntojen järjestäjän tai järjestäjiä.

Avaa kuvien katselu

Ruutikunnat Oy:n toimitusjohtaja Jarkko Koskela kertoo, että keskus käy poliisin kanssa keskusteluja siitä, miten keskuksen vaatima varsinainen ampumalupa etenee. Kuva: Janne Körkkö / Yle

EM-kisat myönnettiin ja peruttiin

Yksi taloudellinen takaisku ampumakeskukselle tuli viime vuoden elokuussa.

Ruutikankaan ampumaurheilukeskus haki ja sai vuonna 2023 ehdollisesti kiväärin, pistoolin, liikkuvan maalin ja haulikon EM-kisat vuodelle 2027.

Euroopan ampumaurheiluliitto ESC:n delegaatio kävi paikalla viime elokuussa ja totesi, ettei ampumakeskus valmistu ajoissa, eikä näin kelvannut kisojen pitopaikaksi.

Suuren ampumakeskuksen kustannukset ovat sitä luokkaa, ettei Ruutikunnat pysty pyörittämään keskusta ilman isojen kansainvälisten kisojen järjestämistä. Pelkkä paikallisten ampujien harjoittelu radoilla ei riitä kustannusten kattamiseksi.

Ruutikunnat Oy:n toimitusjohtaja Jarkko Koskela ei pidä EM-kisojen menettämistä kuitenkaan arvovaltatappiona. Järjestämiskustannukset olisivat olleet suuret, mutta toisaalta kisat olisivat tuoneet myös kaivattuja tuloja.

Uusia kisoja alueelle on haettu, ja pienempiä kilpailuja on jo kalenterissa ensi kesälle.

Omistus vaihtui vuonna 2023

Oman lisänsä Ruutikankaan tarinaan tuo entisen toimitusjohtajan palkkasaatavien käräjöinti.

Alueen ampumaurheilukeskusta kehitti ja rakennutti aluksi Ruutikangas Oy. Se perustettiin vuonna 2019.

Ruutikangas Oy:n entinen toimitusjohtaja Timo Haataja vaatii yritykseltä lähes 200 000 euron saatavia oikeudessa.

Haatajan mukaan yhtiö on jättänyt hänen palkkojaan maksamatta lähes 140 000 euron edestä. Ruutikangas Oy pitää entisen toimitusjohtajan vaatimuksia perusteettomina. Oikeutta käydään Oulun käräjäoikeudessa toukokuussa.

Nykyisen Ruutikunnat Oy:n omistavat Oulun ja Raahen kaupungit sekä Limingan ja Lumijoen kunnat. Se perustettiin vuonna 2023.

Rakentaminen jatkuu ratojen toiminnallisempaan suuntaan

Tällä hetkellä ampumakeskuksessa tehdään maansiirtotöitä uudelle ampumaradalle. Sen käyttäjänä olisivat ainakin Rajavartiolaitos ja poliisi.

Vuokranmaksajia alueelle tarvitaankin.

– Rajavartiolaitos otti yhteyttä viime vuonna. He haluavat aluetta omiin harjoituksiinsa. Me rakennamme kolme uutta toiminnallista rataa, kertoo Koskela.

Toiminnallisuudella tarkoitetaan monipuolisempaa ammuntaa, jossa voidaan ampua eri suuntiin.

– Enää ei riitä 150 metriä tai 300 metriä pitkä rata, missä ammutaan suoraan eteenpäin olevaan maalitauluun, vaan harjoittelun pitää olla toiminnallista. Pitää pystyä ampumaan sektorilla, joka on 180 astetta, mielellään jopa 360, Koskela kertoo.

Perussuomalaisten Oulun vaalipiirin kansanedustaja Jenna Simula on Ruutikunnat Oy:n hallituksen puheenjohtaja. Simula luottaa siihen, että keskukselle löytyy ammuntatoimintojen jatkaja.

– Oulun seudulla on metsästysyhdistyksiä, erilaisten ampumaurheilulajien harrastajia, haulikkoampujia, pistooliampujia ja niin edelleen, joista löydämme yhteistyökumppanin tai useita eri kumppaneita, Simula uskoo.

Videolla toimitusjohtaja Jarkko Koskela kertoo alueen kehitysideoista:

Video: Janne Körkkö / Yle

Related Articles

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Back to top button